Coetzee, J.M - Kesä
Yksi sivistykseni suurimmista aukoista liittyy siihen, että olen lukenut liian vähän Coetzeen teoksia. J.M. Coetzee on palkittu etelä-afrikkalainen kirjailija, jonka nimen kuulee vähän joka paikassa. Omaelämänkerrallinen Kesä oli ensikosketukseni Coetzeen ja janoan jo nyt lisää hänen kirjoja luettavaksi. Kesä on kaikki omaelämänkerrallisen kirjallisuuden konventiot rikkova teos: objektiivinen, röyhkeä, lyhyt ja kokeileva. Coetzee kertoo nuoruusvuosistaan Etelä-Afrikassa kolmannen kertojan välityksellä. Kolmas kertoja on mystinen Vicent, joka haastattelee Coetzeen elämään kuuluneita naisia. Näistä haastatteluista rakentuu kuva ulkopuolisesta miehestä, syrjäänvetäytyvästä mielipuolesta, joka vaikeuksien keskellä yritti löytää paikaansa rotusorron aikaisesta Etelä-Afrikasta. En tiedä miksi haluan kuvailla Kesää röyhkeäksi teokseksi, mutta jokin sen kokeilevassa tyylissä ja suorasukaisessa kerronnassa on mielestäni röyhkeätä. Coetzee kritisoi omaa ihmistuntemustaan, Etelä-Afrikan rotusortoa ja länsimaista moraalia - kaikkea sitä, minkä osana hän on elänyt ja mihin hän omaelämänkerrassaan osoittaa syyllistävän sormensa. Kesä on kuitenkin ennen kaikkea viihdyttävä ja monitulkintainen romaani, johon kannattaa mielestäni perehtyä.
Huntington, Samuel - Clash of Civilizations
Samuel Huntigntonin Clash of Civilizations on yksi kansainvälisen politiikan merkkiteoksista, jonka lukemiseen minua kannustettiin jo fuksivuotenani. Fuksivuodestani on kulunut kolme vuotta, joten oli jo aikakin tarttua viimein tähän kirjaan, joka yliopistovuosina jäi minulta lukematta. Kv-politiikka ei ole lempilukemistani, mutta pidän siitä huolimatta Huntingtonin teksteistä hyvin paljon. Clash of Civilization on Huntingtonin tulkinta siitä, että eri kulttuurien väliset rajapinnat ovat paikkoja, joissa konfliktit käydään tulevaisuudessa. Vaikka tänä päivänä on helppo ajatella, että Huntingtonin teoria on paikkansapitävä, ainakin itse ymmärrän täysin myös sen, miksi Huntingtonin teoriaa vastaan on aika ajoin hyökätty; homogeenisiä, singulaarisia sivilisaatioita ei tänä päivänä juurikaan enää ole. Tätä kirjaa kannattaakin lukea kriittisesti. Oman kriittisen näkökulman muodostamisessa auttoi se, että luin tämän kesän aikana sattumalta erään toisen kirjan, joka oli melkoisen suora kritiikki Clash of Civilizationsia kohtaan, mikä auttoi minua saamaan laajempaa näkökulmaa tähän teokseen.
Samuel Huntigntonin Clash of Civilizations on yksi kansainvälisen politiikan merkkiteoksista, jonka lukemiseen minua kannustettiin jo fuksivuotenani. Fuksivuodestani on kulunut kolme vuotta, joten oli jo aikakin tarttua viimein tähän kirjaan, joka yliopistovuosina jäi minulta lukematta. Kv-politiikka ei ole lempilukemistani, mutta pidän siitä huolimatta Huntingtonin teksteistä hyvin paljon. Clash of Civilization on Huntingtonin tulkinta siitä, että eri kulttuurien väliset rajapinnat ovat paikkoja, joissa konfliktit käydään tulevaisuudessa. Vaikka tänä päivänä on helppo ajatella, että Huntingtonin teoria on paikkansapitävä, ainakin itse ymmärrän täysin myös sen, miksi Huntingtonin teoriaa vastaan on aika ajoin hyökätty; homogeenisiä, singulaarisia sivilisaatioita ei tänä päivänä juurikaan enää ole. Tätä kirjaa kannattaakin lukea kriittisesti. Oman kriittisen näkökulman muodostamisessa auttoi se, että luin tämän kesän aikana sattumalta erään toisen kirjan, joka oli melkoisen suora kritiikki Clash of Civilizationsia kohtaan, mikä auttoi minua saamaan laajempaa näkökulmaa tähän teokseen.
More, Thomas - Utopia
Thomas Moren Utopia viettää tänä vuonna 500-vuotis synttäreitään, joten tartuin tähän kirjaan kyseisen merkkipäivän johdosta. Utopia on nimensä mukaisesti fiktiivistä ihanneyhteiskuntaa käsittelevää utopiakirjallisuutta, mutta olisi aivan liian yksioikoista lukea sitä vain tästä näkökulmasta. Utopia sanana tarkoittaa olematonta paikkaa ja tästä lähtökohdasta käsin More tarkastelee erilaisten lakien sekä ihanteiden olemassaoloa eikä niinkään mihinkään fyysiseen paikkaan sidottua ihanteellista yhteiskuntaelämää. Utopiaa on herkullista lukea ihmisoikeusnäkökulmasta käsin.
Thomas Moren Utopia viettää tänä vuonna 500-vuotis synttäreitään, joten tartuin tähän kirjaan kyseisen merkkipäivän johdosta. Utopia on nimensä mukaisesti fiktiivistä ihanneyhteiskuntaa käsittelevää utopiakirjallisuutta, mutta olisi aivan liian yksioikoista lukea sitä vain tästä näkökulmasta. Utopia sanana tarkoittaa olematonta paikkaa ja tästä lähtökohdasta käsin More tarkastelee erilaisten lakien sekä ihanteiden olemassaoloa eikä niinkään mihinkään fyysiseen paikkaan sidottua ihanteellista yhteiskuntaelämää. Utopiaa on herkullista lukea ihmisoikeusnäkökulmasta käsin.
Rawlence, Ben - City of Thorns
Ben Rawlencen City of Thorns aloitti minun tämän vuoden kirjakesän. En muista milloin viimeksi olisin lukenut kirjan yhtä nopeasti kuin luin City of Thornsin. Sen lisäksi, että Rawlence on tehnyt kunnioitettavan uran ihmisoikeusjärjestöjen kentällä Afrikassa, hän on eittämättä myös loistava kirjoittaja. City of Thorns kertoo ihmisistä, jotka elävät maailman suurimmassa pakolaisleirissä Keniassa. Vaikka kirjan pääosassa ovat kotimaansa sekasortoa pakeneet somalialaiset, tarina antaa myös osviittaa siitä, millaista on olla pakolaisleirin työntekijä (eikä se ole mitään herkkua). Satuin lukemaan kirjan juuri silloin, kun pakolaiskeskustelu kävi kuumimmillaan mediassa, joten tämä kirja sai minut pohtimaan pakolaisuutta afrikkalaisessa kontekstissa. Ja inhimillisemmästä näkökulmasta kuin mitä media teki. Fakta on nimittäin edelleen se, että Afrikassa on enemmän pakolaisia kuin missään muualla maailmassa ja käsittämättömän suuri määrä ihmisiä joutuu syntymään, kasvamaan, elämään ja lopulta kuolemaan pakolaisleirien epäinhimillisissä oloissa vailla minkäänlaista toivoa siitä, että he koskaan saisivat elää tavallista elämää pakolaisleirin ulkopuolella.
Ben Rawlencen City of Thorns aloitti minun tämän vuoden kirjakesän. En muista milloin viimeksi olisin lukenut kirjan yhtä nopeasti kuin luin City of Thornsin. Sen lisäksi, että Rawlence on tehnyt kunnioitettavan uran ihmisoikeusjärjestöjen kentällä Afrikassa, hän on eittämättä myös loistava kirjoittaja. City of Thorns kertoo ihmisistä, jotka elävät maailman suurimmassa pakolaisleirissä Keniassa. Vaikka kirjan pääosassa ovat kotimaansa sekasortoa pakeneet somalialaiset, tarina antaa myös osviittaa siitä, millaista on olla pakolaisleirin työntekijä (eikä se ole mitään herkkua). Satuin lukemaan kirjan juuri silloin, kun pakolaiskeskustelu kävi kuumimmillaan mediassa, joten tämä kirja sai minut pohtimaan pakolaisuutta afrikkalaisessa kontekstissa. Ja inhimillisemmästä näkökulmasta kuin mitä media teki. Fakta on nimittäin edelleen se, että Afrikassa on enemmän pakolaisia kuin missään muualla maailmassa ja käsittämättömän suuri määrä ihmisiä joutuu syntymään, kasvamaan, elämään ja lopulta kuolemaan pakolaisleirien epäinhimillisissä oloissa vailla minkäänlaista toivoa siitä, että he koskaan saisivat elää tavallista elämää pakolaisleirin ulkopuolella.
Roy, Arundhati - Kuuntelen heinäsirkkoja
Arundhati Roy on intialainen kirjailija sekä kansalaisaktivisti, joka kirjoittaa Intian nationalistisen hinduhallinnon epäkohdista: ihmisoikeuksien puutteesta, demokratian nimissä tehdystä sorrosta, hiljennetyistä toimittajista ja todistajista sekä turvallisuusjoukkojen miehittämästä Kashmirista. Kuuntelen heinäsirkkoja on kokoelma demokratiaa käsitteleviä kirjoituksia, joita Roy kirjoitti 2000-luvun alussa. Intian demokratia kiinnostaa minua paljon, sillä yksi mahdollinen suuntautumisvaihtoehtoni jatko-opinnoissa tulee olemaan federaalivaltioiden demokratia. Kuuntelen heinäsirkkoja on Royn kriittinen katsaus kotimaansa demokratiaan ja paikoitellen se on oikeasti hyvin puistattavaa luettavaa. Intiassa on lukuisia ihmisoikeusongelmia, uskontojen väliset jakolinjat synnyttävät väkivaltaisuuksia ja korruption syövyttämä valtapeli on puettu demokratian viittaan. Pidän Royn tavasta kirjoittaa aidon vihaista ja kantaaottavaa tekstiä, joka ei kumartele minkään muun kuin totuuden suuntaan.
Arundhati Roy on intialainen kirjailija sekä kansalaisaktivisti, joka kirjoittaa Intian nationalistisen hinduhallinnon epäkohdista: ihmisoikeuksien puutteesta, demokratian nimissä tehdystä sorrosta, hiljennetyistä toimittajista ja todistajista sekä turvallisuusjoukkojen miehittämästä Kashmirista. Kuuntelen heinäsirkkoja on kokoelma demokratiaa käsitteleviä kirjoituksia, joita Roy kirjoitti 2000-luvun alussa. Intian demokratia kiinnostaa minua paljon, sillä yksi mahdollinen suuntautumisvaihtoehtoni jatko-opinnoissa tulee olemaan federaalivaltioiden demokratia. Kuuntelen heinäsirkkoja on Royn kriittinen katsaus kotimaansa demokratiaan ja paikoitellen se on oikeasti hyvin puistattavaa luettavaa. Intiassa on lukuisia ihmisoikeusongelmia, uskontojen väliset jakolinjat synnyttävät väkivaltaisuuksia ja korruption syövyttämä valtapeli on puettu demokratian viittaan. Pidän Royn tavasta kirjoittaa aidon vihaista ja kantaaottavaa tekstiä, joka ei kumartele minkään muun kuin totuuden suuntaan.
No comments:
Post a Comment